sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Iloista joulunodotusta!

Rakas Lähimmäiseni, eilen illalla lauloimme kauneimpia joululauluja täysin rinnoin Mustasaaren suuressa kirkossa. Suomen Lähetysseura antoi meille uuden kauniin lauluvihon muistoksi ja me annoimme kolehdin ulkomaantyöhön. Kauniit uudet ja vanhat joululaulut toivat ilon, Jeesus tulee pian! Hän on sydämessämme jo nyt, Hänelle soikoon kiitoksemme ja ylistyksemme: "Joulu on taas, riemuitkaa nyt. Lapsi on meille tänä yönä syntynyt. Tulkoon toivo kansoille maan, pääskööt vangit vankilastaan. Uskon siemen nouskoon pintaan. Olkoon rauha loppumaton. Joulu on taas, kulkuset soi. jossakin äiti lastaan seimeen kapaloi. Tulkoon joulu todellinen. Tulkoon Jeesus Herraksi sen. Tulkoon rakkaus ihmisrintaan, silloin joulu luonamme on," sanoitti ilomme Pekka Simojoki!

Tänään on kolmas adventtisunnuntai. Me saamme mennä seurakuntaan kohtaamaan Jeesuksen, Vapahtajamme, ehtoollisella ja kokemaan yhteyden sisarien ja veljien kanssa adventtisaaraa kuullessamme.

Päivän evankeliumi on Matt. 11: 2-10:
"Mutta kun Johannes vankilassa ollessaan kuuli Kristuksen teot, lähetti hän opetuslapsensa sanomaan hänelle: "Oletko  sinä se tuleva, vai pitääkö meidän toista odottaman?" Niin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Menkää ja kertokaa Johannekselle mitä kuulette ja näette: sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät, pitaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat, ja kuolleet herätetään, ja käyhille julistetaan evankeliumia. Ja autuas on se, joka ei loukkaannu minuun." Kun he olivat menneet, rupesi Jeesus puhunmaan kansalle Johanneksesta: "Mitä te lähditte erämaahan katselemaan? Ruokoako, jota tuuli huojuttaa? Vai mitä te lähditte katsomaan? Ihmistäkö, hienoihin vaatteisiin puettua? Katso, hienopukuiset ovat kuningasten kartanoissa. Vai muitä te lähditte? Profeettaako katsomaan? Totisesti minä sanon teille; hän on enemmän kuin profeetta. Tämä on se, josta on kirjoitettu: Katso minä lähetän enkelini sinun edelläsi ja hän on valmistava tien sinun eteesi!"

Iloista joulunodotusta Sinulle, lukijani, toivoo tänä aamuna, 13.12.2015, rakkaudella Mummi.




Ei kommentteja: