Rakas Lähimmäiseni, pelko on useimpien ihmisten seuralainen. Pelätessämme olemme turvattomia.
Juha Vähäsarja tuo meille Sanan Psalmista 34:5: "Minä käännyin Herran puoleen, ja hän vastasi minulle. Hän vapautti minut kaikista peloistani." Näin Daavid meille todistaa.
Juha Vähäsarja jatkaa: "Pelko ei lähde käskemällä. Pelko ei lähde toisen ihmisen vakuuttelulla. Pelottomuutta ei voi toisilta vaatia. Voimme vierittää toisen harteille suuria taakkoja vaatimalla heiltä sellaista, mihin heillä ei ole edellytyksiä.
Jeesus voi vapauttaa meidät pelosta. Se ei kuitenkaan tarkoita, että hän aina niin tekee. Me saamme jättää Herralle pelkomme, oli sen nimi mikä tahansa. Jos hän haluaa, voi hän yhdellä sanlla ottaa sen pois. Jos hän ei ota, on tällä ristillä jokin tehtävä elämässämme. Oleellista on se, että kun pelkäämme, pelkäämme Herran Jeesuksen sylissä."
Minulle turvallisuuden on tuonut luottamus siihen, että Jeesus kantaa elämässä ja kuolemassa! Olen kertonut Sinulle kokemukseni. kertaan sen tässä:
Eräänä yönä olin unessa suolla karpaloita keräämässä. Oli kylmä. Palelin niin, että hampaat kalisivat. Sydän hakkasi eteisvärinässä! Minun olisi pitänyt lähteä sairaalaan. Nyt en jaksanut. Käärin itseni peitoihin ja sanoin: "Jeesus ota minut luoksesi!" Heti humpsahdin johonkin. Heräsin aamulla terveenä, ilo sydämessä! Enää en pelkää kuolemaa. Nyt luotan täydellisesti siihen, että Jeesus ottaa minut luokseen sitten, kun olen siihen valmis! Ylistys Sinulle, Jeesus Kristus!
1 Joh.4:18.
Tänä aamuna, 29.12.2015, rakkaudella Mummi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti