lauantai 12. joulukuuta 2015

Joululaulut yhdistävät.

Rakas Lähimmäiseni, valkeata joulua me odotamme! Näyttää siltä, että lämpö vie lumen. Tänäänkin herätessäni kello kolme mittari näyttää -1,3  astetta. Aamulla se on nollassa. Varjele, Isä, meitä liukkailla kaduilla! Olemme saaneet uuden päivän. Monet lähtevät ostoksille. Vielä useammat siivoavat tai leipovat. Joulukonsertit ja joululauluillat ovat monien ohjelmassa. Kiitos, Isä, siitä, että kaikki saamme etsiä joulun rauhaa, kukin omalla tavallamme.

Hiljennytään yhdessä Jeesuksen eteen ennenkuin lähdemme liikkeelle: "Rakas Jeesus, ota pois syntimme ja syyllisyytemme ristintyösi tähden, ja anna rauha sydämeemme. Muistuta meitä, että syntien anteeksisaamisen rauha on Jumala-yhteyden tae. Pyhän Jumalan voimme kohdata vain Sinun puhdistaminasi, Jeesus, Vapahtajamme! Rakas Jumala, Kiitos, että Sinä asut omiesi sydämessä ja pidät meistä huolen ja annat turvallisuuden, onpa taakkamme minkalainen tahansa. Kiitos, Isä rakkaudestasi kaikkia ihmisiä kohtaan! Siunaa rakkaamme ja lähimmäisemme. Aamen.

Jorma Laulajan sana tähän aamuun: "Laula voi olla puhetta kantavampi silta ihmisestä ihmiseen. Erään  joulun alla aprikoin pitkään, sairastaneen miehen vuoteen äärellä, ymmärtäisikö hän minun puhettani. Päätin laulaa hänelle jouluvirren.Ensimmäisen säkeistön puolivälissä huomasin, että tuon iäkkään miehen huulet liikkuivat ja pian hän lauloi kanssani särisevällä äänellä. Monet sanamme ovat katkenneet, vain vähän saamme ilmaistuksi ajatuksiamme.Joulunajan ytimessä on enkelien kiitoslaula Jumalalle, ja sen tuntumassa monet joululaulut. Niillä voi ilmaista monia sanomattomia asioita.

Herra, en osaa laulaa hyvin, enkä soittaa kunnolla, mutta tule kotiimme tänä adventtiaikana, tule yhteisen laulun ja adventin Jumalan sanan kautta. Viritä sydämeemme Vapahtajan syntymäjuhlan odotus!
"Veisatkaa yhdessä psalmeja,ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja, soittakaa ja laulakaa täydestä sydämestä Herralle ja kiittäkää aina ja kaikesta Jumalaa, Isää, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Nimessä,
Ef. 5::19-20.""

Tänä aamuna, 12.12.2915, rakkaudella Mummi.


Ei kommentteja: