Rakas Lähimmäiseni, herään virkeänä kello kaksi. Kiitos, Isä, hyvästä unesta! Oletko Sinä ihmetellyt ihmisen viisautta, kun hän tietää minuutilleen, milloin on auringonpimennys tai milloin on nähtävissä hienot revontulet. Minua se on ihmetyttänyt. Valitettavasti en nähnyt kumpaakaan luonnonilmiötä.
Vuosia sitten olimme Joensuussa katsomassa keväisen yön täydellistä kuunpimennystä. Silloin ymmärsin auringon arvon! Se on meille elämän ehto! Kun maan varjo peitti kuun ja aurinko oli maan toisella puolella, tuli täydellinen pimeys. Se oli aavemainen tila. Kaikki linnut lopettivat laulunsa, tuli kuoleman hiljaisuus. Se tuntui karmealta! Onneksi Jumala antaa aurinkonsa paistaa aina niin hyville kuin pahoillekin.
Tämän aamun Sana Juha Vähäsarjalta on Luukas 22: 44 "Suuressa tuskassaan Jeesus rukoili yhä kiihkeämmin, niin että hänen hikensä vuoti maahan veripisaroiden tavoin."
Jeesuksen kuolema ristillä oli vapaaehtoinen teko. Kukaan ei olisi voinut ottaa hänen henkeään, ellei hän itse olisi sitä sallinut. Sen lisäkäsi, että Jeesus oli todellinen Jumala, hän oli myös todellinen ihminen. Kiusaus kutsua enkeliarmeija apuun Getsemanen puutarhassa oli siksi varmasti vakava vaihtoehto, joka piti voittaa uskossa. Kuten piti voittaa myös se tuskallinen tietoisuus, että hän tulisi ristillä Jumalan ja ihmisten hylkäämäksi.
Jeesuksen tuskan hiki vuoti veripisaroiden tavoin maahan. Se vuosi sinun ja minun pelastumisen vuoksi. Ylistä Herraa siitä, että hän rakastaa sinua niin paljon, että suostui kuolemaan puolestasi. Hänen ei olisi ollut pakko tehdä sitä, mutta hän tahtoi tehdä sen saadakseen sinut luokseen taivaaseen."
Kiitos Jeesus, että saamme elää kanssasi kaikki päivämme täällä ja Jumalan taivaassa iankaikkisesti! Aamen.
Tänä aamuna, 21.3.2015, rakkaudella Mummi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Eilen täällä Lieksassa ulos katsellessani huomasin auringonpimennyksen saapuneen. Ulkona paistoi kyllä aurinko, mutta se oli kuin jonkun verhon läpi. Aika outo tunnelma oli. Onneksi eräs ystävä oli varoittanut katselemasta aurinkoa, itsellä kun olivat uutiset jääneet seuraamatta.
Rakas Metsäntyttö, hyvä,ettet katsonut paljain silmin pimentynyttä aurinkoa. Se on vaarallista silmille. Hyviä ulkoilusäitä sinne Lieksaan sunnuntaiksi! Mummi
Lähetä kommentti