Rakas Lähimmäiseni, toivotan Sinulle Jeesuksen siunaamaa lepopäivää! Säätieteikijät ovat luvanneet hyvää ulkoilusäätä. Muistetaan, että "liike on lääke". Onneksi sen lääkkeen saa reippaalla lenkillä kesäisessä luonnossa. Rukoilkaa ystävät, että me kaikki hitaimmatkin pääsisimme liikkeelle!
Tämän sunnuntain aihe on itsensä tutkiminen. Evankeliumitekstissä Jeesus puhuu meille: "Silloin Jeesus puhui kansalle ja opetuslapsilleen sanoen: "Mooseksen istuimella istuvat kirjanoppineet ja fariseukset. Sentähden, kaikki, mitä he sanovat teille, se tehkää ja pitäkää; mutta heidän tekojensa mukaan älkää tehkö, sillä he sanovat, mutta eivät tee.
He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten harteille, mutta itse he eivät tahdo niitä sormellaankaan liikuttaa.
Ja kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katsoisivat. He tekevät raamatunlausekotelonsa leveiksi ja vaippansa tupsut suuriksi. He rakastavat ensimmäistä sijaa pidoissa ja etummaisia istuimia synagoogissa. Ja tahtovat mielellään, että heitä tervehditään toreilla, ja että ihmiset kutsuvat heitä nimellä rabbi.
Mutta te älkää antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä yksi on teidän opettajanne ja te olette kaikki veljiä. Ja isäksenne älkää kutsuko ketään maan pällä, sillä yksi on teidän Isänne, hän , joka on taivaissa.
Älkää antako kutsua itseänne mestareiksi, sillä yksi on teidän mestarinne, Kristus. Vaan joka teistä on suurin, se olkoon teidän palvelijanne. Mutta joka itsensä ylentää, se alennetaan; ja joka itsensä alentaa, se ylennetään." Matt. 23: 1-12.
Jeesus opettaa meille nöyryyttä, toinen toisensa hyväksymistä ja rakastamista. Jeesus sanoo meille: "Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky ja Toinen tämän verteinen on: rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi."
Rakas Jumala, opeta meitä tutkimaan itseämme ja tekemään parannus; kääntymään Sinun puoleesi Jeesuksen Kristuksen kautta! Aamen,
Tänä aamuna, 16.8.2015, rakkaudella Mummi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Ihana Isä on meillä taivaassa.
Tehkäämme parannus ja kääntykää hänen puoleensa.
Kiitos mummeli ja hyvää ja siunattua pyhäiltaa sinulle, ♥ ♥
Rakas Sylvi, iloitaan Isän rakkaudesta! Siunatkoon Herra Teidänkin tienne! Mummi
Lähetä kommentti