tiistai 25. elokuuta 2015

"Kaikki koituu parhaaksemme."

Rakas Lähimmäiseni, vieläkö jaksamme yhden hellepäivän? Luonto ja minä, vanha, odotamme jo vilvoittavaa sadetta. Huomiseksi sitä on luvattu. Ystävä on kutsunut kestorukoukseen oman ja miehensä terveyden tähden. Hallituksen työ maamme tilan korjaamiseksi, on rukouksessa koko ajan. Rakas Lähimmäiseni, rukoillaan Isältä Jeesuksen nimessä apua kaikkiin tarpeisiimme. Hän auttaa ja armahtaa!  Vastoinkäymisetkin koituvat siunaukseksi, niitäkin tarvitaan. Ne kasvattavat kärsivällisyyttä.

Juha Vähäsarja puhuu tästä: "Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen. Room.8:28.

Jumala on kutsunut meidät omikseen oman suunnitelmansa mukaisesti. Mikä autuas totuus. Me emme ole valinneet Jeesusuta tai päättäneet tiukan harkintamme jälkeen suostua seuraamaan kuningastamme, vaan hän oli jo ennen aikojen alkua suunnitellut ja päättänyt, että meidät tultaisiin kutsumaan hänen omikseen. Tämän tiedon varassa on hyvä levätä. Kaikki on hänen käsissään.
Ja kun me uskomme Jumalan kutsuneen meidät oman ajatuksensa mukaisesti, me voimme myös aavistaa, että elämämmee tulee kulkemaan hänen suunnitelmansa mukaisesti. Ne ovet suljetaan, joista ei pidä kulkea ja ne ovet aukeavat, joista on mentävä. Kaikki se, mikä meitä avatuista ovista tulee vastaan, koituu lopulta parhaaksemme. Myös ne pimeät hetket ja surulliset tapahtumat, joiden tuloa emme olisi koskaan toivoneet. ÄLkäämme peljätkö, jokainen kulkemamme tie on reititetty juuri meitä vsrten. Sattumia ei tällä matkalla tunneta."

Rakas, Jumala, kiitos, että Sinä johdatat Pyhän Hengen kanssa kulkuamme ja Jeesus virkistää meitä Sanalla ja sakramenteilla niin usein kuin Hänen eteensä tulemme. Kiitos, Isä, että kuulet rukouksemme ja pidät meistä huolen jokaisena päivänämme! Aamen.

Tänä aamuna, 25.8.2015, rakkaudella Mummi.


Ei kommentteja: